Bio

Julkaisin ensimmäisen romaanini syvässä keski-iässä, mutta jollain tasolla olen aina ollut kirjailija. Kun olin pieni, istuin lelulaatikon päällä, heiluttelin jalkojani ja kuuntelin ihmisten juttuja. Äiti oli ompelija ja työskenteli kotona ja siksi meillä kävi aina paljon ihmisiä. Naiset, pääasiassa naiset, teettivät vaatteita, toivat mukanaan kankaita, malleja ja koko elämänsä. Äiti oli monen naisen uskottu ja minä siinä sivussa. En varmaan ymmärtänyt, mitä naiset puhuivat, mutta sen tajusin, että ihmiset ovat kiinnostavia, että se kaikki mitä heille tapahtui oli oudon jännittävää. Draaman tajuni se varhaislapsuus ainakin synnytti. Jokainen puku kantoi mukanaan tarvetta tai tilaisuutta, jota varten se ompelutettiin. Näin naisia mielihyväalueella.

Olin jo tehnyt jonkinlaisen rupeaman televisioelokuvien ja sarjojen käsikirjoittajana ja ohjaajana, kun 46-vuotiaana julkaisin esikoisteokseni Luvatun vuonna 2000. Olin aloittanut sen kirjoittamisen jo kuusi vuotta aikaisemmin, mutta lepuuttanut sitä tietokoneen pöytälaatikossa. Vasta Liian paksu perhoseksi -elokuvan jälkeen kirjoitin sen valmiiksi. Siitä alkoi uusi elämänvaihe, jossa olen vuorovedolla väliin kirjoittanut romaaneja Otavalle, lastenkirjoja Lasten Keskukselle ja ohjannut televisiodraamoja Ylelle.

Kahdella tuolilla istuminen on sopinut minulle. Kirjoittaessani olen vetäytynyt täysin omaan maailmaani ja heti sen jälkeen olen päässyt taas lauman lämpöön, koukuttavaan ja ihanaan yhteistyöhön muiden kanssa.

Erilaiset aiheet ovat oudosti tukeneet toisiaan, päästäneet tunnelmasta toiseen aivan sananmukaisesti. Seitsemäs romaanini Sandra on aivan erilainen kuin yhdessä Taina Westin kanssa käsikirjoittamani ja ohjaamani komedia Nuoruustango. Ne ovat kyllä aivan eri vesissä pestyjä ja hyvä niin.